1. lokakuuta 2017

SNAPS FROM SNAPCHAT 4

Syyskuu loppui ja lokakuu alkoi. Taas ollaan yhden kuukauden lähempänä joulua. hehe... ;) Mun Snapchat postaukset ovat olleet todella suosittuja, joten päätin, että julkaisen aina kuun ensimmäisenä päivänä edellisen kuukauden snäpit, niin pääsette kurkistamaan mun arkeen hieman paremmin.
Minua voi seurata Snapchatissa nimellä @heidiemilia.

Mennään itse aiheeseen. Syyskuussa olen...

1. Koittanut opetella menemään hallille oikeeseen aikaan (joka ei vieläkään onnistu) :D 2. Valmentanut ringettekoulua vapaapäivinä 3. Reissannut joka päivä vähintään kahden laukun kanssa ympäri pk seutua.

4. Kaatanut siidereitä viemäristä alas. 5. Käynyt ruokakaupassa päivisin kun ei ole ollut töitä. 6. Treenannut aamuisin jotta motivaatio pysyisi yllä.

7. Tehnyt töitä kotona. 8. Lähtenyt töihin myös ihmisten aikoihin. 9. Ollut jäällä muutenkin kuin itse treenaus mielessä.

10. Sijaistanut eri kouluissa. 11. Joutunut heräämään lauantai aamuna aivan liian aikaisin. 12. Saanut ihanan avaimenperän!! Love it!

13. Nauttinut lämpimistä syyspäivistä. 14. Syönyt Pajulahden ihanan iltapalan. 15. Käynyt joukkueen kanssa aamulla ensimmäiseksi lenkillä.

16. Löytänyt uudestaan maailman parhaimman aamupalan, iltapalan, päivällisen ja lounaan. Nimittäin puuroa ja mustikoita! Nam!! 17. Unohtanut ottaa muut kengät mukaan kuin fläpärit. 18. Vetänyt itteni aivan loppuun...

19. Pukenut kaikki mahdolliset värikkäät vaatteet kerralla päälle, koska eihän niitä nyt yksitellen voi pitää.. 20. Istunut klo 16 ruuhkassa, vaikka yritin välttää sitä. 21. Syönyt todella hyviä aamupaloja!

22. Lähtenyt hulluun aikaan liikenteeseen. 23. Ollut turussa pelaamassa turnauksessa... 24. ...joka kesti koko viikonlopun.

Sellainen oli mun syyskuu. Muistutan myös, että jos haluat käydä lukemassa aikaisemmat Snapchat postaukset, niin linkit löytyvät alhaalta:

Snaps from Snapchat 1
Snaps from Snapchat 2
Snaps from Snapchat 3

Ihanaa lokakuun alkua kaikille!

-Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti