26. elokuuta 2017

KAVERI VAI YSTÄVÄ

Olen nyt muutaman vuoden aikana saanut kokea useampaan otteeseen kun ei niin läheiset kaverit muuttuvat pikkuhiljaa läheisiksi ystäviksi ja kuinka niin läheiset ystävät pikkuhiljaa muuttuvat kavereiksi. Tämä on varmasti monelle teistäkin tuttu tilanne.
Muutama kuukausi sitten kiinnitin tähän kuitenkin enemmän huomiota kuin yleensä.

Ystävistäni joiden kanssa olin ollut lukion ensimmäisestä vuodesta asti, ajattelin koulun päätyttyä mm seuraavia asioita:
"Kyllähän nämä ihmiset pysyvät elämässäni pitkälle aikuisikään asti." ja
"No heille voin kyllä kertoa ihan kaikki hyvät ja huonot asiat mitä minulle tapahtuu ja he kyllä tukevat ja auttavat aivan kaikessa."
Nämä ajatukset saivat kuitenkin aivan uuden käänteen.
Sillä hetkellä, kun ystävieni tuki ja turva olisi ollut tärkeintä maailmassa, he katosivat. Ei, en tarkoita katoamisella sanan oikeaa merkitystä, vaan sitä, että he ikäänkuin "hylkäsivät" minut. Olimme viettäneet ihanan illan yhdessä. Olimme nauraneet ja muistelleet sitä aikaa, kun me kaikki olimme vielä samassa koulussa, samojen ongelmien ja haasteiden edessä.
Seuraavan viikon aikana minusta ei kuulunutkaan samalla tavalla kuin aikaisemmin, en vastannut ryhmän viesteihin, enkä kysellyt tuttuun tapaan heidän kuulumisiaan. Olin aivan omissa maailmoissani. Tässä vaiheessa voisi kuvitella, että todelliset ystävät, jotka tuntevat sinut läpikotaisin, laittaisivat viestiä ja varmistaisivat, että kaikki hyvin, kun yhtäkkiä ilman selityksiä alkaa ns. "hiljaiselo".

Olin saanut huonoja uutisia ja en pystynyt olemaan oma itseni moneen viikkoon. Unohdin kaiken muun ja keskityin vain tähän kyseiseen uutiseen. Viikon kuluttua havahduin ajatukseen, että ystäväni eivät olleet laittaneet minulle mitään viestiä sen jälkeen kun olimme nähneet. Ryhmässä he kyllä olivat puhuneet keskenään, mutta kukaan ei ollut suunnannut yhtäkään viestiä henkilökohtaisesti minulle.
En tarkoita sitä, että kaikkien asioiden kuuluisi tai pitäisi pyöriä ympärilläni, mutta ihan tälläisena perus ajatuksena, niin eikö kukaan ihmetellyt miksi olin niin hiljainen. Olin myös perunut risteilyn jota olimme yhdessä aikaisemmin suunnitelleet ja syyksi perumiselle kerroin pienen valkoisen valheen, kun en pystynyt oikeaa syytä kertomaan.

Risteilyn perumisen jälkeen, ystävistäni laittoi minulle viestiä jossa haukkui minut aivan lyttyyn ja sanoi ilkeitä asioita minusta, kun tuollalailla tulen mustasukkaseksi ja sen takia lopetan yhteydenpidon heihin.
En ymmärtänyt sanaakaan mistä hän puhui. Miksi hän haukkuu minua? Mistä muka olisin tullut mustasukkaiseksi? Eikö hän ymmärrä, että jos mitään ei ole välillämme tapahtunut, niin hiljaiseloni syy ei ehkä johdukaan heistä?
Olin aivan ymmälläni saamastani viestistä. Silloin aloin miettimään, että ovatko he sittenkään minun ystäviä. Entä jos he ovatkin olleet kaikki nämä vuodet vain kavereita minulle. Ajattelin, että eikös ystävät huolestuisi jos heidän läheinen ystävä lopettaa yhteydenpidon kuin seinään? Eivätkös oikeat ystävät jotka tuntevat sinut läpikotaisin varmistaisivat, että kaikki on varmasti kunnossa?
Sen sijaan, että näin olisi tapahtunut, sain kuulla millaisia johtopäätöksiä  he olivat keskenään tehneet siitä, kun olin ollut niin hiljaa. Jokainen näistä päätelmistä liittyi heihin. He olivat varmasti tehneet tai sanoneet jotakin joka selittäisi tämän hiljaisuuteni. Kenelläkään ei tullut mieleen edes katsoa omaa nenää pidemmälle. Mitä jos kyse ei olekaan meistä? Mitä jos Heidillä on oikeasti jokin hätänä ja hän tarvitsee meitä? No ei, eihän se nyt niin voisi olla. Pakkohan Heidin hiljaiselon on johtua meistä, eihän tässä muita vaihtoehtoja edes ole.
He siis suuttuivat siitä, kun olin hiljaa enkä kertonut itse automaattisesti heille mikä mieltäni painaa.

Aloin ajattelemaan kuinka suurena tukena olin ollut aina, lähes jokaiselle heistä, kun oli ollut huono päivä tai surullinen aika elämässä. Olin tukena ja vierellä kuuntelemassa. Tämä kaikki mitä olin heidän eteensä aikoinaan tehnyt, tuntui merkityksettömältä. Onko se nykyään itsestäänselvyys, että ystävä on vierellä? Eikö sitä osata arvostaa, kun joku on tukena? Olin antanut itsestäni kaiken heille ja sillä hetkellä kun olisin heitä eniten tarvinnut, he hylkäsivät minut.

En halua tällä satuttaa ketään enkä varsinkaan sanoa, että nämä ihmiset olisivat huonoja ihmisiä, ehkä he eivät vaan ole minun elämään tarkoitettuja ystäviä.
Ystävyys on arvokas asia, se ei tule itsestään vaan sen eteen täytyy tehdä töitä. Se on kahden tai useamman ihmisen välinen kauppa: kun toinen antaa omistaan, kuuluu toisenkin antaa jotain itsestään.
Älä anna muiden vain ottaa sinulta, pidä huoli, että saat myös heiltä jotain takaisin.

Peace and love
-Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti