14. marraskuuta 2017

KUINKA MUOKKAAN INSTAGRAM KUVAT?

Heii ja oikein hyvää tiistaita kaikille!
Olen muistaakseni viime vuonna tehnyt myös tälläisen postauksen missä kerron miten mä muokkaan omat instagram kuvani, mutta koska mun muokkaustapa on muuttunut tosi paljon nyt viimeisen puolen vuoden aikana, niin ajattelin että voisin tulla päivittämään sen myös tänne teille.
Ja ehkä tästä on jotain hyötyä myös teille, toivotaan ainakin. :D


Mun Instagramissa vallitsee sinertävä teema ja siksi myös pyörin siihen, että kuvissa mitä otan on edes vähän sinistä jossain kohtaa. Ei tietenkään kaikissa kuvissa sitä ole, mutta koitan että yleiskuva olisi mahdollisimman sininen. (jos tässä nyt on mitään järkeä) :D
Todella paljon kuulee ihmisten suusta kun puhun Instagramistani, että "no mitähän järkeä tuossakin on" tai "kuka jaksaa keskittyä ja miettiä tollaisia asioita?", mutta mulle some ja varsinkin Instagram on sen verran tärkeä ja "iso juttu", että panostan sen ulkonäköön todella paljon. Sitä ei välttämättä kaikki tajua miksi, mutta niin se vain on mulla monta vuotta jo ollut.


Aloitan mun kuvien muokkauksen avaamalla WSCO -appin ja lataamalla haluamani kuvan sinne.


Kun olen ladannut kuvan, valitsen sen ja lisään filtterin. Filtterinä käytän BH2 ja ihan täysillä, eli +12.


Tämän jälkeen muokkaan kuvan kirkkautta. Yleensä laitan kirkkautta hieman miinuksen puolelle ja vain sen verran mikä näyttää hyvältä kyseisessä kuvassa. Mulla ei ole mitään tarkkoja arvoja, vaan kaikki ovat noin arvoja :D. Tähän kuvaan laitoin kirkkautta -0,9.


Seuraavaksi lisään kuvaan vähän kontrastia. Tässä on täysin sama juttu kuin kirkkaudessakin: katson mikä näyttää kuvassa hyvältä. Toisin kuin kirkkaudessa, kontrastia laitan aina plussan puolelle. Tähän kuvaan laitoin +2,6.


Ja sitten vielä viimeinen säätö mitä teen on kuvan terävöittäminen. Tämäkin on ihan kuva kohtaista paljonko kuvaa terävöitän, mutta nyrkkisääntö itselle on, että kännykällä otettuja kuvia enemmän ja kameralla otettuja kuvia vähemmän. Tätä kuvaa terävöitin +4,2.


Noin ja kuva on vihdoin valmis! Kuvien muokkaaminen ei ole kovin monivaiheinen juttu mun kohdalla, mutta mielestäni saan tällä muokattua tarpeeksi paljon kuvia jotta ne sopivat sitten Instagramissani toisiinsa. Ylhäällä vielä ennen ja jälkeen kuvat mistä huomaa alkuperäisen ja muokatun kuvan eron. 

Heii kertokaa Mp tästä postauksesta? ;) 

-Heidi

2. marraskuuta 2017

SNAPS FROM SNAPCHAT 5

Taas hieman mun kuulumisia tällein Snapchat -postauksen avulla. Muistuttaisin, että mua voi seurata snäpissä nimimerkillä @heidiemilia. Voin jo heti tähän alkuun paljastaa, että lokakuu oli minulle tosi hektistä ja stressaavaa aikaa, mutta onneksi se on nyt hieman helpottunut. Tämä myös on syy sille miksei tältä kuulta ole niin paljon kuvia ja miksi olen ollut vähän hiljaisempi somessa ylipäätään.
Mutta nyt itse aiheeseen!

Lokakuussa olen...

1. ...ollut kuvaamassa useaan otteeseen eri asuja. 2. ...ottanut omia irtiottoja arjesta herkuttelemalla. 3. ...aloittanut pääsykokeisiin luvun.

4. ...pelannut urakalla. Ihanaa, että kausi on käynnistynyt kunnolla! 5. ...saanut vihdoin mun syys kengät. (Näistä on myös erillinen postaus) 6. ...ollut kokoajan menossa jonnekin. 

7. ...fiilistellyt viimeisenä iltana mun pitkiä hiuksia ennenkuin kävin ne leikkaamassa lyhyeksi. 8. ...lukenut, paljon. 9. ...pelannut. Jes!

10. ...juhlinut äitini valmistumista. 11. ...taas lukenut. 12. ...saanut ajatukset pois töistä ja lukemisesta Jokereiden pelin avulla. 

Sellainen oli minun lokakuu. Jos et ole vielä lukenut aikaisempia Snaps from Snapchat postauksia, niin ne löytyvät alhaalta.


Kertokaa toki mielipiteenne! 

Ihanaa päivää kaikille!
-Heidi

1. marraskuuta 2017

KIINASTA TILATUT TUOTTEET OSA 3

Marraskuun kunniaksi päätin toteuttaa kolmannen Kiina tuote postauksen. Tänään testissä on hierontalaite ja vastuskuminauha. Jos et ole lukenut ensimmäistä ja toista osaa tästä sarjasta, niin löydät ne tästä (ensimmäinen) ja tästä (toinen).


Ensimmäisenä testiin pääsee tälläinen sini-valkoinen hierontalaite jonka ilmeisesti pitäisi hieroa esimerkiksi hartioita. Tässä paketissa tuli siis itse laite, johto ja käyttöohjeet. Ihmettelin pakettia avatessa, että mihin tuota johtoa nyt tarvitsee, että eikös se olisi aika haastava pitää tuollaista laistetta samaan aikaan pistorasiassa kiinni kun se on käytössä. Hetken ohjeita katsoessani hoksasin, että laite toimii joko pattereilla tai johdolla. Itse päätin kokeilla pattereilla.


Epäilys tämän toimivuudesta on kova. Noh, katsotaan miten toimii...


Tämä laite siis taittuu kuvan mukaisesti tuosta valkoisesta osasta ja samalla kuin sitä painaa, alkaa hierontalaite värisemään. Kuvittelin, että laite tekisi jotain pyörivää liikettä ollessaan päällä, mutta pettymykseksi se vain tärisi nopeasti. Laite ei siis kunnolla hiero vaan se tärisee ja värisee paikoillaan. En siis itse ainakaan saanut tällä jumeja auki hartioistani vaikka värinä tuntuikin hyvältä.

Yhteenveto: Tuote on täysin sama kuin kuvissa ja vastasi sen kohdalla odotuksia, mutta itse tuotteen käyttötarkoitus ei toimi. Tuote ei hiero ja avaa jumeja, vaan se vain värisee paikoillaan. Hintaa tällä oli muistaakseni noin 4€ posteineen ja paketin saapuminen vei melkein 4 viikkoa. Ei jatkoon.

Seuraavaksi testivuoroon tulee vastuskuminauha. Tilatessani tätä vaihtoehtoina oli neljä eri vastusta ja itse valitsin toiseksi vahvimman. Täytyy myöntää, että olin hieman kriittinen tätä tuotetta kohtaan ennenkuin se saapui, sillä noh, tuotehan on Kiinasta.

Kun tämä sitten vihdoin ja viimein minulle saapui ja pääsin tätä ensimmäistä kertaa kokeilemaan treenin yhteydessä niin Oh My God! siis tällä saa treeneihin niin paljon lisää potkua ja liikkeet joita olen aikaisemmin tehnyt vain omalla kehonpainolla saivat tämän avulla aivan uuden merkityksen.
Ainoa miinus tässä on se, että kuminauha alkaa venymään useamman treenin jälkeen, mutta muuten tästä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Tämä on mun yksi iso lemppari kaikista näistä tuotteista joita olen Kiinasta tilannut.


Yhteenveto: Tuote on aivan loistava ja tuo treeneihin uutta tempoa. Miinuksena vain se, että kuminauha venyy useamman käyttökerran jälkeen. Hintaa tällä oli muistaakseni 2€ postikuluineen ja paketin tulemisessa meni sellainen 4 viikkoa. Ehdottomasti jatkoon!!

Haluaisitteko, että tekisin tällä vastuskuminauhalla treenin tänne blogiin? 
Onko kiinnostusta lukea lisääkin tälläisiä testaus postauksia?

Ihanaa keskiviikkoa!
-Heidi

29. lokakuuta 2017

RESEPTI - KINKKUPIIRAKKA

Noniin, nyt tehdään historiaa nimittäin tämä on ensimmäinen resepti täällä!
Mun äitillä oli juhlat muutama viikko sitten ja sain pyynnön tehdä sinne kinkkupiirakan. Ajattelin nyt jakaa tämän herkullisen reseptin myös teille tänne blogiin, sillä kinkkupiirakka on tosi helppo ja herkullinen suolainen juhliin kuin juhliin ja meillä tämä ainakin meni kaupaksi vieraille (ja minulle). :)


KINKKUPIIRAKKA
Valmistusaika: 60min

Pohja:
150 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä


Täyte:
350 g kinkkua
1 paprika
1 purjosipuli
1 prk Ranskankermaa
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
3 tl pippurisekoitusta
4 dl juustoraastetta


Paloittele kulhoon rasva ja lisää kuivat aineet, myös juustoraaste. Nypi aineet sormin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina hetkeksi jääkaappiin. 

Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi. Puhdista ja kuutioi paprika. Hienonna halkaistu purjo.


Hauduta kasviksia öljyssä pehmeiksi ja lisää kinkku. 


Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Pistele pohja haarukalla ja paista 225 asteessa 10 minuuttia alimmalla tasolla.


Sekoita ranskankerma, kuohukerma ja munat. Sekoita joukkoon mausteet. 


Kaada kasvis-kinkkuseos piirakkapohjalle. 


Ripottele päälle juustoraaste. 


Kaada lopuksi kermaseos päälle. 


Paista 200 asteessa 20minuuttia uunin keskitasossa. 


Jos teette kinkkupiirakan tällä ohjeella, niin laittakaa ihmeessä kommenttia miten onnistui!

Maukasta päivää kaikille!

-Heidi

22. lokakuuta 2017

OSTOSTEN ESITTELYÄ

Piitkästä pitkästä aikaa teen teille ostosten esittely postauksen. Tietenkin kun Suomessa on nyt syksy ja kylmä, niin nämä vaatteet/kengätkin ovat syksy/talvi keleille.
Itse tykkään tosi paljon lukea mitä muut ovat ostaneet sillä siitä saa myös itselle inspistä omaan pukeutumiseen. :)

Nyt itse aiheeseen!




Nahkanilkkurit. Nämä ovat oikeastaan tekonahkanilkkurit, mutta sillä ei ole väliä, koska mä niin rakastan näitä!! Tilasin nämä noin reilu kuukausi sitten Boohoo.com nettisivustolta ja pakko kyllä sanoa, että tuo nettikauppa on mun yksi uusimmista lemppareista.

Kaikki tuotteet mitä olen tuolta tilannut ovat olleet aivan täydellisiä. Ainoana miinuksena on Postnordin kotiinkuljetus. Koska en ole päivisin kotona, niin minun on todella vaikea saada näitä paketteja itselleni, joten olen hakenut ne itse Postnordin varastolta (mikä on myöskin yhden ison työmaan takana... mutta kuitenkin helpompi kuin kotiinkuljetus).

Takaisin kenkiin. Nämä tulivat siis omassa pahvilaatikossaan ja kumpikin kenkä oli pakattu erilliseen kenkäpussiin mistä iso iso plussa. Kengät ovat myös tosi jäykkää materiaalia ja pitävät muotonsa todella hyvin. Täytyy myöntää, että hieman pelkäsin millaiset kengät sieltä tulee kun maksoivat muistaakseni 15-20€, mutta nämä olivat yksi iso positiivinen yllätys!

R-A-K-A-S-T-A-N!





Champion talvikengät. Kävin isovanhemmillani pari viikkoa sitten ja näin ihan sattumalta heidän lehtikorissaan XXL:n mainoksen missä nämä kengät komeilivat etusivulla hintaan 39,90€. Päätin tilata nämä heti kun pääsisin kotiin ja koneen ääreen.

Omistan tälläiset saman tyyliset kengät mustana, mutta olen todella pitkään kuolannut niitä Timberlandin suosituimpia talvikenkiä ruskeina. Kun sitten löysin täysin samanlaisista kengistä (eri logolla vain) hyvän alennuksen, niin en miettinyt hetkeäkään ettenkö näitä tilaisi.

Mittasin jalkani senttikoon ja katsoin Championin kokotaulukosta mikä koko on minulle hyvä. Tilasin nämä koossa 38. Palloilin pitkään 38 ja 39 välillä ja päätin ottaa riskin ja tilata pienemmät. Tällä kertaa riski kannatti, sillä 38 oli juuri sopivan kokoinen jalkaani ja todennäköisesti 39 olisi ollut hieman liian iso.

Olin positiivisesti yllättynyt ihan kaikesta näiden kenkien kohdalla. Tein tilauksen lauantai iltana ja tiistaina paketti oli postissa odottamassa minua. Kun avasin paketin yllätyin.  Kengissä oli sisällä pehmeä vuori (ei, en ollut lukenut tuotekuvausta XXL:n sivuilta) ja juuri tälläisiä talvikenkiä olin etsinyt: tätä mallia, ruskeita ja vuori sisällä. Olen rakastunut! Voin luvata teille, että nämä tulevat näkymään todella paljon mun Instagramissa (@hheidiemilia) ja täällä blogin puolella.




Biker leather jacket. Nyt siirrytään kengistä mun tämän syksyn lemppari takkiin, nimittäin omistan vihdoin kunnon Biker nahkatakin! Mulla on tosi tosi monia nahkatakkeja (mustana, valkoisena, ruskeana, beigenä...), mutta tämä on ensimmäinen biker mallinen nahkatakki jonka ostin.

Näin Life of Siljan asukuvissa tälläisen samanlaisen takin ja katsoin mistä hän oli sen ostanut. Menin Boohoo.comin sivuille ja aloin selaamaan erilaisia nahkatakkeja. Löysin tämän hintaan 60€, mutta koska Boohoolla oli -50% alennukset kaikista tuotteista, niin hintaa tälle jäi vain 30€.

Tämä oli minun ensimmäinen Boohoo.com ostos ja se jännitti tosi paljon millainen takki sieltä mahtaa tulla. Yllätyin positiivisesti, jälleen kerran. Ainoa miinus tässä oli Postnordin toimitus (kuten kengissäkin), mutta nyt kun tuote on jo minulla ei tämä enää haittaa. =D

Tämä on itseasiassa ollut jo minulla päällä yhdissä asukuvissa, mutta lupaan myös tämän tuotteen kohdalla, että tätä tulette näkemään P-A-L-J-O-N mun blogissa ja Instagramissa tämän syksyn ja talven aikana.

Siinä oli minun syksyiset uutuudet mitä olen viime aikoina ostanut.

Onko teillä samoja tai samanlaisia vaatteita/kenkiä mitä näytin tässä postauksessa? :)

Ihanaa päivänjatkoa! ♥

-Heidi

18. lokakuuta 2017

PÄIVÄ MINUN KANSSANI 3 - LOKAKUU

3:15 Mmmitä...? Paljon kello on? Äh, koitan jatkaa unia.
4:30 Taas hereillä, mitä tää on..?
8:05 Hereillä...
8:50 Taas hereillä...
9:30 Nyt en jaksa enää yrittää nukahtaa. Nousen ylös ja käyn vessassa pesemässä kasvot.
9:45 Tuntuupas flunssaiselta. Juon Finrexin jos se helpottaisi oloa.
10:30 Lähden käymään postissa ja kaupassa ostamassa aamupala tarvikkeita.
11:00 Takaisin kotona. Syön aamupalan.
11:30 Lysähdän sohvalle. Avaan Netflixin ja käperryn peiton alle.

12:15 Äh, en jaksa keskittyä enään mihinkään sarjaan. Kai sitä voisi avata koneen ja tehdä vähän töitä. Vaikka onkin flunssainen olo ei töiden teko vaadi fyysisiä ponnistuksia niin enköhän jaksa.
13:35 Katson kelloa ja tajuan, että olen istunut koneella vajaan 1,5h. Samalla muistan, että nyt kerkeisin hakea paketin Postnordin varastolta. Eiköhän lähdetä!
15:00 Takaisin kotona. Avaan paketin... oi että miten ihanat kengät! Tämä on rakkautta ensisilmäyksellä! Näistä voisi tehdä erillisen postauksen blogiin hieman myöhemmin. ;)

15:15 Huomaan kuinka kova nälkä mulla on ja syön ruoaksi tonnikala-feta kastiketta ja pastaa. Tämä on yksi mun ihan lemppari ruoista tällä hetkellä.
15:30 Otan koneen takaisin syliin ja alan katsomaan Youtube videoita. (Seuraan todella paljon suomalaista tube maailmaa)
16:10 Menen keittiöön ja syön pienen välipalan ennen treenejä.
16:50 Lähden treeneihin.
17:15 Hallilla. Kamat kuivarista kantoon ja koppiin.
17:30 Lämpälle ennen jäätä.

18:15 Takaisin koppiin ja pukemaan kamat päälle.
18:30 Jääkone on lähtenyt jäältä ja on meidän vuoro aloittaa treenit.
19:30 Jäältä koppiin - kamat pois - vaatteet päälle - kamat kuivariin ja lähden kävelemään autolle.
20:05 Takaisin kotona.
20:15 Menen suihkuun ja sen jälkeen alan tekemään ruokaa.
20:40 Syön iltaruoan ja avaan Netflixin. Nyt kaston Family Guy:ta.
21:30 Hampaiden pesu ja sänkyyn.
22:00 Hyvää yötä!

Aikaisemmat päivä minun kanssani postaukset:
Päivä minun kanssani 1
Päivä minun kanssani 2

-Heidi

16. lokakuuta 2017

KIINASTA TILATUT TUOTTEET OSA 2

Noniin ja nyt olisi vuorossa toinen osa Kiinasta tilatuista tuotteista! Jos et ole ensimmäistä osaa vielä lukenut, niin sen löydät tästä.
Nyt on aika testata puhelimen kuoria johon pitäisi pystyä oman käden lämmöllä painattaa kädenjälki. Kuulostaa aika uskomattomalta, eikö?

Eikun vain kokeilemaan...

Tilasin kuoret punaisena ja punaiset sain. Tästä ei siis valittamista. Aikaa tähän kului n. 1kk eli aika pitkä aika minun mielestäni jos vertaa aikaisempiin ostoksiin mitä olen Wishiltä tilannut. 


Ihan ensimmäisenä koitin painaa sormenjälkeä pitämällä kättäni kuorien päällä. No, ei toiminut. Kuoriin ei jäänyt mitään jälkeä.
Päätin käydä pitämässä kättäni lämpimän veden alla hetken, jos se auttaisi. Kuivasin käteni ja painoin kuoria vasten... se toimi! Pidin kättäni n. 15 sekuntia ja nostin pois katsoakseni lopputuloksen: kuoriin oli jäänyt juuri mun sormien muotoiset keltaiset jäljet, eli tämä toimii!


Hyvä kun kerkesin kuvaa ottamaan valmiista kuoresta, kun kuva alkoi jo katoamaan. Ai... ei tämä ollutkaan ihan sellainen kuin kuvittelin. Ajattelin, että kuva säilyisi edes hetken aikaa kuoressa samanlaisena kuin juuri painatuksen jälkeen.

Päätin kokeilla vielä uudestaan. Tällä kertaa päätin testata millaisen jäljen saan, jos teen sen märällä kädellä.
Kävin siis taas pitämässä kättäni kuuman veden alla hetken ja  painoin märän käteni kuorien päälle. Pidin kättäni taas sen 15 sekuntia kuorien päällä ja siirsin käteni pois. Kuva oli märkä, mutta hieman parempi kuin aikaisempi. Päätin pyyhkiä kuoret, joka osoittautui virheeksi. Samantien kun olin saanut kuoret kuivattua kuvakin katosi.


Yhteenvetona siis tästä tuotteesta: Tuote kyllä toimi. Siihen sai painettua sormenjäljet, mutta en ymmärrä logiikkaa, kun käden täytyy olla todella lämmin jotta kuva tarttuu kuoreen ja kestää siinä max 10 sekuntia. Sanoisin siis että tämä oli hutiostos. En odottanutkaan, että kuva kestäisi kuorissa kovin kauaa sillä kuvan näkymiseen tarvitaan lämpöä, mutta en silti arvannut sen kestävän ihan noin vähän aikaa mitä todellisuus näytti.

Jos joku haluaa nämä kuoret voi ottaa muhun yhteyttä! Itse en tee näillä mitään...

Ensimmäisen osan Kiinasta tilatuista tuotteista löydät tästä.

Herättikö tämä postaus teissä jotain kysymyksiä tai onko teillä kenties jollain nämä samat kuoret? Kaikki kommentit ovat tervetulleita!


-Heidi