19. huhtikuuta 2016

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN

Pitkästä aikaan on vuorossa asun esittelyä. Kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan ja vielä muutama päivä sitten aurinko paistoi ulkona todella lämpimän näköisenä. Siitä motivoituneena lähdin pihalle ottamaan muutamia asukuvia. Muutenkin tuntuu, että nyt keväällä on paljon enemmän energiaa tehdä kaikkia asioita, kun paistaa aurinko ja on hyvä sää. Tahtoisin viettää jokaisen päivän, jolloin aurinko paistaa, ulkona nauttien lämmöstä ja hyvästä säästä kavereiden kanssa. :)

Ainot negatiivinen asia tällähetkellä on se, etten tiedä millon mun töiden pitäisi alkaa... Kulutan aamupäivät urheillen ja iltapäivät joko kotona makoillen, tai sitten yritän keksiä jotain tekemistä. Alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan sitä perus arkea mikä oli sillon kun olin koulussa. Onneksi oon saanut mun unirytmin pysymään aikalailla samana kuin kouluaamuisin ja olen aika varma, että iso syy siihen on se, että lähden urheilemaan ensimmäisenä kun herään. Jos mulla ei olisi mitään tekemistä tai suunnitelmia aamupäiväksi, niin voisi olla hyvin todennäköistä, että heräisin vasta 11 aikaan :D

Mutta ei nyt jaaritella enempään, vaan mennään asukuviin! :)

Kertokaa teidän mielipiteenne! :)




Huivi - Kappahl / Takki - Vila / Toppi - Bikbok / Farkut - Vero Moda / Kengät - Nike 

Love, Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti