6. helmikuuta 2016

NEW MICHAEL KORS

Oon viime kesästä asti omistanut yhden MK laukun ja nyt noin viikko sitten ostin toisen. Kyseessä on Jet Set Travel sarjaan kuuluva pieni crossbody laukku. Olen monta kertaa huomannut miten käytännöllinen tuollainen pieni laukku olisi silloin kun menee esimerkiksi shoppailemaan. Olen yrittänyt katsella netistä kaikkia pikkulaukkuja, mutta mikään niistä ei ole tuntunut oikein "siltä oikealta".

Syntymäpäivänä sain mummulta ja vaarilta rahaa lahjaksi ja toive oli, että ostaisin itse itselleni niillä rahoilla sellaista mikä kestää monta vuotta. Ensiksi mietin Timberlandin kenkiä ja itseasiassa tilasinkin ne jo, mutta koko oli väärä ja jouduin palauttamaan, eikä kyseisellä nettikaupalla ollut sitten enään niistä kengistä kokoja jäljellä, että olisin saanut oikean kokoiset. Siitten äitini ehdotti, että kun olen sitä pientä laukkua miettinyt ostavani ja kauan, niin miksi en sitten samantien ostaisi oikeaa nahkaa olevan joka kestää monta vuotta. Tästä viisastuneena aloin selaamaan Zalandon sivuja ja löysin aivan mulle tehdyn MK:n pikkulaukun. Olen kyllä niin super onnellinen, ettei niistä kengistä ollutkaan niitä kokoja ja sain ostettua tuon laukun! I love it! 

Mitä mieltä te olette tästä? 
Onko teillä tätä samaa laukkua?





Love, Heidi

10 kommenttia:

  1. Todella kaunis laukku ja hyvä idea satsata kunnon pikkulaukkuun. Musta, laadukas ja tyylikäs laukku kestää elämää ja sopii lähes kaikkeen. :) ♥

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Niin sopii! On kyllä ollut jo niin kovassa käytössä, että huhuh! :D

      Poista
  2. Siis ai-van-i-ha-na laukku! Todella söpö ja käytännöllinen!!

    VastaaPoista
  3. Tosi nätti tuo MK laukku <3 Kelpaisi kyllä mullekkin :>! Ihanan simppeli mutta samalla tyylikäs <3

    <3: Sofia, fashionsituation.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ihana laukku :) simppeli mutta erittäin kaunis!

    http://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista